Alkumatka meni hitaampia pyöräilijöitä ohitellessa. Kun sain pääryhmän kiinni Naantalissa, alkoikin jo vapaavauhti. Letka pysyi koossa aina Merimaskuun asti mutta siitä eteenpäin ajajat alkoivat muodostaa pieniä muutaman hengen ryhmiä. Itse otin yhden kiinni ja pysyttelin hetken peesissä, jonka jälkeen ajattelin vetää hetken mutta jostain syystä minun vetooni ei lähdetty mukaan. Tästä muodostui toistuva teema pitkin matkaa vaikkei minun vauhtini niin suunnatonta ollutkaan.
Sitten sain seurakseni punapaitaisen Bianchilla ajaneen miehen, jonka kanssa matka eteni välistä vetäen, välistä peesaten. Tätä jatkui varsin pitkä tovi, kunnes havaitsin, että vetovuorollani meidän taaksemme oli tullut toistakymmentä ajajaa. Päätin siirtyä itse isomman ryhmän peesiin, jotta saisin huilata enkä polttaisi voimiani loppuun vielä tässä vaiheessa. Tämä ryhmä ei kuitenkaan pysynyt koossa kovin pitkään, sillä Nousiaissa oli tankkauspiste, jonne suurin osa ryhmästä jäi vetämään murusta rinnan alle ja vettä pissapoikaan. Tämä oli myös ensimmäinen kohta, jossa itse pysähdyin. Matkaa oli nyt mennyt n. 64 km. Pysähdys oli kuitenkin vain muutaman minuutin sillä minun tuli kiire liittyä johonkin ryhmään, etten jäisi yksikseni polkemaan.
Minua alkoi ärsyttämään eräs pyöräilijä, joka mielelään oli kyllä peesissä mutta ei millään mielinyt vetämään. Onneksi tässä vaiheessa ryhmään oli liittynyt vihreäpaitainen Bianchi-mies, jonka kanssa matkasimme loppuun asti. Paattisilla (93 km) pysähdyimme vielä ihan hetkeksi tankkaamaan ja loppumatka olikin sitten pärjättävä omin eväin. Tässä vaiheessa neljän hengen ryhmämme kutistui vihreäpaitaiseen Bianchi-mieheen ja minuun. Taistelimme vaastatuulta vastaan usein vetovuoroa vaihtaen. Jo paljon aikaisemmin oli oikea polveni alkanut vihoitella, mikä tuntui etenkin ylämäissä kun koetti nousta polkemaan putkelta. Loppuvaiheessa en yksinkertaisesti enää pystynyt vaan oli puserrettava pienimmällä vaihteella. Suurimmasta osasta poiketen minulla oli edessä kolme ratasta. Tavallaan aika turhaa Etelä-Suomen vähäisissä korkeuseroissa mutta nyt siitä pienimmästä eturattaasta oli minulle suurta iloa, muuten olisin jäänyt viimeisissä mäissä peesistä.
Kun lopulta saavuimme perille, otin vielä vihreäpaitaista miestä kiitettyäni loppukirin, minkä jälkeen maaliviivan ylitys tuntuikin suorastaan helpotukselta. Olin suorastaan hämmästynyt kun kaiuttimista kuulutettiin minun nimeni, sain suunnattoman upean ja taatusti ei-jalometallisen mitalin ja minusta otettiin vielä valokuvakin. Sen jälkeen hernesoppaa poskionteloon ja hetkeksi istumaan.
Vaikken missään nimessä ollut ensimmäisten joukossa, varmasti vielä isompi osa jäi selkäni taakse. Tuskin mairittelen itseäni liikoja, jos arvelen 2/3 pyöräilijöistä tulleen perässä. Loppujen lopuksi ajoin aika lujaa suuremmin itseäni armahtamatta. Se on todella mukavaa. Polvi vihoitteli, mikä tietysti laski suorituksen aikaista nautintoa mutta taatusti korosti sitä helpotusta, joka syntyi maaliin saapuessa. Ensi vuonna on kyllä pakko ottaa uusiksi. Skandinaviamyllyyn ei minulla kuitenkaan ole vielä minkäänlaisia rahkeita. 240 km ei onnistu vielä moneen vuoteen jos koskaan, mutta on hyvä tietää, että voimia on tämänpäiväistä pidemmälle reissulle, jos osaa ottaa kevyemmin. Sellaiset retket ovat kuitenkin ensi kesän suunnitelmia.
Jättimylly:
Sää: Aurinkoista +17℃, lounaistuuli 5 m/s
Aika 04:05
Matka 119 km
Kkalorit n. 3200
Keskinopeus 29,7 km/h
Max. nopeus 51,9 km/h
Koko reissu:
Aika 05:02
Matka 142,5 km
Kkalorit 3850
Kauden alusta 1804 km
Myllyn pyöräilyn reitti, suurin piirtein. Isoin ero on siinä, että lähtö ja maali olivat Kerttulassa, joten etenkin loppumatkassa oli ihmeellisiä kiemuroita:
Moro!
VastaaPoistaSelailin Myllyn juttuja ja löysin itseni.
Pirkanmaan klassikot Kangasalan pyöräily ja Pirkka takana alkukesästä ja vielä houkuteltiin mukaan Myllyyn. Hyvä valinta, Tour de Helsinki oli ehdolla. Noviisina mukana minäkin.
100 kg meni vuodenvaihteessa rikki ja nyt alkaa paino kasilla. Bianchilla 2500 km, maasturilla 500 km ja työmatkat vakionopsalla muutama sata.
Motiivina siis aluksi painonpudotus ( pelottavan korkeat sokeriarvot ), vanhojen muistojen kertaaminen vanhalla Favoritilla tehdyistä retkistä ja nyttemmin on taas alkanut maantiepyöräilyn sosiaalisuus myös vetää mukanaan. Tottakai nautin yksin ajelusta, mutta kunto- ja viikkolenkit tuovat piristävän lisän ja pääsen mittaamaa kuntoa porukassa.
Mylly oli tarkoitus ajella 28 keskarilla rauhassa enomiehen kanssa. No vauhti vei taas mennessään seurauksella, että Paattisten tauolla oikean pohkeen alaosa kramppasi kunnolla. Loppumatka tehtiin töitä vasurilla ja oikean jalan reidellä. Mukava olisi ollut ajella samaa vauhtia kanssanne isommalla porukalla loppuun. Pääosin 70v kokeneen Pirkanhiihtäjän halkoessa tuulta tulimme määränpäähän pienten eksymisten jälkeen varttia yli kaksi. Takaa ei vetoapuja tullut. Ajonaikainen keskari 29,6 ja kaloreita paloi mukavasti vajaat 4000.
Maasto oli prätkäreissuilta tuttua, kuparivuoren töppäre mutkan jälkeen ylätti ja seuraavassa laskussa sillalle oli ikävä kasauma irtohiekkaa sisäkurvissa. Onneksi oli tilaa nostaa pystyyn ja välttyä kaatumiselta. Takana tulijoiden varoittaminen en ennättänyt suorittaa, mutta kaipa ylimääräisestä ohjelmasta huomasivat jotain epämääräistä olevan tekeillä.
Huolto pelasi, puurot ym. ja lopussa sauna olivat ylellisyyttä, kuten pieni myötätuulen pätkäkin lentoaseman kierrossakin toi lopun vastuuliosuuksille kevennystä.
Syksy on parasta aikaa lähteä möyrimään maastofillarilla ja konepyörällä metsäpoluille sekä vähän isommillekin teille. Iltaisin en taida uskaltaa Biancilla autojen joukkoon.
Haaveissa siintelee Vätternin kierto sekä alppien maratonpyöräilyt, lähimpänä " Ötztaler Maratonradlauf ".
Myllyssä tavataan.
" Punapaitainen Bianchisti "
Hienoa! Kiitos vetoavuista. Matkan varrella tuli tosiaan solmittua erilaisia liittoumia. Mylly oli erinomainen esimerkki siitä, että yhteistyöllä pääsee nopeammin ja vähemmällä vaivalla.
VastaaPoistaItseäni kiehtoo myös pidemmät pyöräretket. Ensi kesänä on tarkoitus toteuttaa vaikka mitä!