maanantai 5. heinäkuuta 2010

Rusahtelevaa etenemistä

Tänään päätin testata, kestääkö selkäni pientä lenkkiä ja aika lailla heti satulaan päästyäni havaitsin ilokseni, ettei selkään sattunut. Koko reissun aikana ei tuntunut pienintäkään kipua, mikä oli erittäin mukavaa. Koska eteneminen tuntui sujuvan notkeasti ja vauhtia piisasi kuuman auringon alla, päätin tehdä 80 km reippaan pyrähdyksen. Ikävä kyllä jossain vaiheessa kävi selväksi, ettei vaihtaja suuremmin piitannut minun aikeistani. Ketjut hyppivät koko ajan takarattailla, mikä oli erittäin hermostuttava, etenkin kun suunnitelmissa on tehdä lähiaikoina pidempiä reissuja. Onneksi olin lähtenyt riittävän ajoissa liikenteeseen, joten ehdin Nextbikeen hakemaan apua. Epäilin itse joko säätöjen heittäneen tai sitten takapakka olisi kulunut liiaksi. Yllätyksekseni paljastui, että takavaihtajan vaijeri oli rispaantunut pahemman kerran vaihdekahvan sisältä ja näytti myös siltä, että myös vaihdekahva olisi rikkoontunut. Rocinante jäi siis tohtorin talliin. Onneksi sain menopelikseni kotiinpaluuta varten hiilikuiturunkoisen Lapierren S-Lite -pyörän, joka tuntui todellakin omaani paljon kevyemmältä. Olipa kerrassaan mielenkiintoista vertailla ajotuntumaa kotimatkan ajan. Toivottavasti kuitenkin oma Rocinanteni palaa pian ehtaakin ehompana, sillä töitä on luvassa.

2 kommenttia:

  1. Terve Ossi,

    Tämä blogisi oli mukava löytö! Hauska lukea välillä jonkun muun kokemuksista satulan päältä. Tuo kahva/vaijeriongelma ei muuten liene mitenkään kovin tavatonta briftereiden kanssa. Toivottavasti ei käy kovasti kukkarolle. Selkäkivuista myöskin kärsineenä, voin vinkata että itselläni auttaa tangon nosto ja selkä- sekä vatsaliikkeiden teko punttiksella. Vitsi on siinä, että vatsa- ja selkälihakset ovat yhtä vahvoja. Useimmilla ihmisillä vatsa treenaantuu helpommin kuin selkä ja kropan etu-ja takaosan lihasvoimien epätasapaino kipeyttää selän.

    Myötätuulia,

    T:Jukka

    VastaaPoista
  2. Kiitos mukavasta kommentista! Hauskaa, että joku oikeasti on lukenutkin tätä.

    Samoin reseptein olen itsekin taistellut selkä- ja hartiakipuja vastaan ja epäilen tämän nykyisen kivun johtuvan paljolti siitä, että vietän päivittäin tuntikausia koneen äärellä. Niskakipuihin oli ratkaisu siinä, että nostin tankoa. Sen jälkeen on asento ollut hyvä, eikä ajaessa ole suurempaa ongelmaa esiintynyt.

    Pyrkimykseni on ollut käydä ajokaudella kerran viikossa salilla treenaamassa ylävartaloa mutta valitettavasti se on jäänyt hieman retuperälle, kun mieli vetää tien päälle. Motivaatio salilla rehkimiseen helteisellä säällä on kyllä aivan olematon.

    Hyviä pyöräilysäitä!

    VastaaPoista