maanantai 31. elokuuta 2009

Pyrähdys ja livestys

Jalat olivat tänään siinä määrin väsyneet, että arvelin pienen iltalenkin tekevän niille eetwarttia. Ulkona oli jo varsin vilpoisaa ja tuulikin puski vastaan. Matkaa tuli vain ripaus päälle kympin mutta se oli ihan asiallinen pikku pyrähdys päivän päätteeksi. Lisäpontta pyöräilyyn antoi se, että löysin saitin, joka näyttää live streamia Espanjan ympäriajosta. Työpäivä olikin hyvä päättää sen seuraamiseen.

Muutenkin viime aikoina on tullut etsittyä erilaisia pyöräilyä käsitelleitä saitteja. Haaviin on jäänyt mm. Fredcastin pitäjän toinen podcast, The Spokesmen Podcast.

Sää: Puolipilvistä +16℃, länsituuli 7 m/s
Aika 00:24
Matka 10,8 km
Kkalorit 277
Keskinopeus 27,4 km/h
Max. nopeus 41,9 km/h
Kauden alusta 1815 km

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Myllyn pyöräily

Otin tänään osaa ensimmäistä kertaa Myllyn pyöräilyyn, matkana Jättimylly eli 119 km. Hieman hermostutti aamulla millaisessa ryysiksessä sitä joutuisi matkaamaan. Onneksi sää oli kaunis ja sopivan lämmin. Ainoastaan navakka lounaistuuli tiesi kiusaa. Matkalla lähtöpaikalle ehdin vielä eksyäkin mutta perille kuitenkin löysin. Suurin osa tämän matkan osanottajista oli maantiepyöräilijöitä, joten arvelin matkaseuraa löytyvän.

Alkumatka meni hitaampia pyöräilijöitä ohitellessa. Kun sain pääryhmän kiinni Naantalissa, alkoikin jo vapaavauhti. Letka pysyi koossa aina Merimaskuun asti mutta siitä eteenpäin ajajat alkoivat muodostaa pieniä muutaman hengen ryhmiä. Itse otin yhden kiinni ja pysyttelin hetken peesissä, jonka jälkeen ajattelin vetää hetken mutta jostain syystä minun vetooni ei lähdetty mukaan. Tästä muodostui toistuva teema pitkin matkaa vaikkei minun vauhtini niin suunnatonta ollutkaan.

Sitten sain seurakseni punapaitaisen Bianchilla ajaneen miehen, jonka kanssa matka eteni välistä vetäen, välistä peesaten. Tätä jatkui varsin pitkä tovi, kunnes havaitsin, että vetovuorollani meidän taaksemme oli tullut toistakymmentä ajajaa. Päätin siirtyä itse isomman ryhmän peesiin, jotta saisin huilata enkä polttaisi voimiani loppuun vielä tässä vaiheessa. Tämä ryhmä ei kuitenkaan pysynyt koossa kovin pitkään, sillä Nousiaissa oli tankkauspiste, jonne suurin osa ryhmästä jäi vetämään murusta rinnan alle ja vettä pissapoikaan. Tämä oli myös ensimmäinen kohta, jossa itse pysähdyin. Matkaa oli nyt mennyt n. 64 km. Pysähdys oli kuitenkin vain muutaman minuutin sillä minun tuli kiire liittyä johonkin ryhmään, etten jäisi yksikseni polkemaan.

Minua alkoi ärsyttämään eräs pyöräilijä, joka mielelään oli kyllä peesissä mutta ei millään mielinyt vetämään. Onneksi tässä vaiheessa ryhmään oli liittynyt vihreäpaitainen Bianchi-mies, jonka kanssa matkasimme loppuun asti. Paattisilla (93 km) pysähdyimme vielä ihan hetkeksi tankkaamaan ja loppumatka olikin sitten pärjättävä omin eväin. Tässä vaiheessa neljän hengen ryhmämme kutistui vihreäpaitaiseen Bianchi-mieheen ja minuun. Taistelimme vaastatuulta vastaan usein vetovuoroa vaihtaen. Jo paljon aikaisemmin oli oikea polveni alkanut vihoitella, mikä tuntui etenkin ylämäissä kun koetti nousta polkemaan putkelta. Loppuvaiheessa en yksinkertaisesti enää pystynyt vaan oli puserrettava pienimmällä vaihteella. Suurimmasta osasta poiketen minulla oli edessä kolme ratasta. Tavallaan aika turhaa Etelä-Suomen vähäisissä korkeuseroissa mutta nyt siitä pienimmästä eturattaasta oli minulle suurta iloa, muuten olisin jäänyt viimeisissä mäissä peesistä.

Kun lopulta saavuimme perille, otin vielä vihreäpaitaista miestä kiitettyäni loppukirin, minkä jälkeen maaliviivan ylitys tuntuikin suorastaan helpotukselta. Olin suorastaan hämmästynyt kun kaiuttimista kuulutettiin minun nimeni, sain suunnattoman upean ja taatusti ei-jalometallisen mitalin ja minusta otettiin vielä valokuvakin. Sen jälkeen hernesoppaa poskionteloon ja hetkeksi istumaan.

Vaikken missään nimessä ollut ensimmäisten joukossa, varmasti vielä isompi osa jäi selkäni taakse. Tuskin mairittelen itseäni liikoja, jos arvelen 2/3 pyöräilijöistä tulleen perässä. Loppujen lopuksi ajoin aika lujaa suuremmin itseäni armahtamatta. Se on todella mukavaa. Polvi vihoitteli, mikä tietysti laski suorituksen aikaista nautintoa mutta taatusti korosti sitä helpotusta, joka syntyi maaliin saapuessa. Ensi vuonna on kyllä pakko ottaa uusiksi. Skandinaviamyllyyn ei minulla kuitenkaan ole vielä minkäänlaisia rahkeita. 240 km ei onnistu vielä moneen vuoteen jos koskaan, mutta on hyvä tietää, että voimia on tämänpäiväistä pidemmälle reissulle, jos osaa ottaa kevyemmin. Sellaiset retket ovat kuitenkin ensi kesän suunnitelmia.

Jättimylly:
Sää: Aurinkoista +17℃, lounaistuuli 5 m/s
Aika 04:05
Matka 119 km
Kkalorit n. 3200
Keskinopeus 29,7 km/h
Max. nopeus 51,9 km/h

Koko reissu:
Aika 05:02
Matka 142,5 km
Kkalorit 3850
Kauden alusta 1804 km

Myllyn pyöräilyn reitti, suurin piirtein. Isoin ero on siinä, että lähtö ja maali olivat Kerttulassa, joten etenkin loppumatkassa oli ihmeellisiä kiemuroita:


Bike route 166694 - powered by Bikemap

tiistai 25. elokuuta 2009

Pelotonna tiistaipyöräilyssä

Tänään olin ensimmäistä kertaa mukana Turun tiistaipyöräilyssä. Hieman arastelin mennä mutta pakkohan sitä oli kerran uskaltaa. Orikedon Shellillä oli jo melkoinen joukko odottamassa ja lisää vain saapui paikalle minun jälkeenikin. Ikähaarukka oli aika suuri, nuorempia oli ja myös veteraaneja. Tuli mieleeni joukkoa katsoessani, että jos pyöräily saa vanhemmat herrasmiehet pysymään noin hyvässä kuosissa niin tätä lajia kannattaa jaksaa. Siinä vain ihmetteli ikämiesten teräsreisiä. Komeita pyöriä oli myös parkkipaikka täynnä. Tässä joukossa tunsi itsensä todellakin aloittelijaksi.

Sitten joukko lähti matkaan. Sain ystävällisiä ohjeita pyöräilijältä, joka yhytti minut parisen viikkoa takaperin Rauduistentien ja Merimaskuntien risteyksessä ja joka vinkkasi minut kokeilemaan tiistaipyöräilyä.

Ajattelin pysytellä perällä ja katsoa, kuinka homma etenee mutta jouduinkin parijonon oikeanpuolen imuun ja havaitsin olevani matkalla kohti vetovuoroa. Sain ystävällisiä neuvoja muilta pyöräilijöiltä ja olo oli koko ajan varmempaa. Kun sitten otin oman vetovuoroni, sain todella havaita kuinka raskasta se on. Peesissä on niin paljon kevyempi ajaa. Oikeastaan mukavinta vetovuorossa oli se, ettei kenenkään räät lentäneet päälle...

Kun reitti oli vedetty läpi kolme kertaa, tuli sitten sakkolenkin vuoro ja porukka jakautui kahteen ryhmään: niihin, jotka tulivat hiljempaa perässä ja niihin, jotka lähtivät polkemaan kovaa. Minua kannustettiin ottamaan osaa jälkimmäiseen. Tässä ryhmässä vauhtia kiihdytettiin koko ajan ja vetovuoro vaihtui liukuhihnalta. Pääsin vetovuoroon ehkä kaksi tai kolme kertaa, minkä jälkeen minun voimani loppuivat. Jättäydyin ryhmästä, joka paahtoi ohitseni kaukaisuuteen. Muutaman sadan metrin päässä sain heidät sitten kiinni kun he pysähtyivät odottelemaan jälkijoukkoa. Porukka koottiin kasaan ja palattiin lähtöpisteeseen.

Oli kieltämättä kerrassaan mainio reissu ja ehdottomasti liityn joukkoon toistekin. Väki oli ystävällistä ja kannustavaa sekä huomioi muut tien käyttäjät herrasmiesmäisesti. Ryhmässä ajamisessa oli ihan oma tunnelmansa. Ajaminen oli erittäin intensiivistä, sillä kun edessä ajavan takarengas oli alle puolen metrin päässä, oli pakko keskittyä letkan liikkumiseen eikä voinut alkaa unelmoimaan. Ryhmässä ajaminen myös näkyy tämän kerran tilastoissa, sillä vauhti oli selvästi nopeampaa.

Sää: Aurinkoista +19℃, lounaistuuli 5 m/s
Aika 02:44
Matka 82,3 km
Kkalorit 1958
Keskinopeus 30,1 km/h (matkat Orikedon Shellille ja sieltä takaisin kotiin pudottavat keskinopeutta hieman)
Max. nopeus 44,5 km/h
Kauden alusta 1662 km

Täydellinen reitti löytyy Fillarifoorumista.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Turku - Nauvon lossi - Turku

Lähestyvä syksy on hellinyt hyvillä pyöräilysäillä. Toivottavasti näitä jatkuu pitkään. Sunnuntain kunniaksi päätin piipahtaa Nauvon lossilla. Paraisille asti tie oli erittäin soveliasta matkantekoon mutta pian Sementtitien monumentin jälkeen päällystetty pyörätie loppui ja matkan lossille asti sai sitten ajella lähinnä valkoisen reunaviivan päällä. Lossilta palatessa sai varautua aina purskeittain takaa tuleviin autoihin, kun lossi purki lastinsa.

Koko päivän aikana näin vain yhden maantiepyöräilijän, joten ei voi sanoa, että ainakaan siellä suunnassa sunnuntaita vietetään satulaa kuluttaen. Sen sijaan maisemat olivat kauniita Saariston rengastien varrella. Joskus olisikin kiva pyöräillä koko reitti, vaikkapa jossain saaristossa yöpyen.

Testasin Turusta päin tullessa ennen Sementtitietä olevassa pitkässä mäessä maksimisykettäni. Polarissa maksimisykkeeni on ollut perusasetuksilla ikääni perustuva laskennallinen syke eli 179. Mäessä kuitenkin sain sykkeeni korkeimmillaan 187, joten kunto on noussut ja olen siis ikäistäni keskivertomiestä paremmassa kondiksessa! Pieni hurraa siis itselle!

Hurraa!

Todellinen maksimisyke pitäisi tietysti mitata laboratoriossa mutta eipä minulla taida olla siihen suurta tarvetta. Riittää, että tietää olevansa ihan kelvollisessa kunnossa.

Sää: Aurinkoista +20℃, länsituuli 6 m/s
Aika 03:16
Matka 87,6 km
Kkalorit 2340
Keskinopeus 26,7 km/h
Max. nopeus 55,1 km/h
Kauden alusta 1579 km



Bike route 291774 - powered by Bikemap

perjantai 21. elokuuta 2009

Route Turku - Naantali - Masku - Raisio - Ohitustie - Turku

Tänään oli lämmin ja uljas sää tehdä pidempi lenkki. Tein kierroksen, josta muodostunut yleisin keskipitkän matkan lenkeistäni. Reitin näkee alla olevasta kartasta.

Suurta ärtymystä herättivät matkan aikana mm. rinnakkain pyöräilleet naiset, joita ohittaessa toinen alkaa niistämään sormiinsa. Onneksi en ehtinyt ihan kohdalle, sillä olisin saanut räät naamalle. Kovasti heitä nauratti. Muita harmin aiheita olivat liian läheltä vastaan tullut skootteri ja erityisesti kotikadulle saapuessani lähitalon edessä istuskellut äijä, joka alkoi osoittelemaan minua jollain mötikällä, jossa oli punainen valopiste päässä. Käänsin pääni selvästi sivuun mutta tyyppi vain jatkoi. Käskin kusipäätä lopettamaan ja sain jotain mölinää vastaukseksi. En tiedä osoitteliko paskiainen minua jollain laserilla vai muulla vastaavalla mutta suurta vitutusta se kyllä herätti. Älytöntä touhua.

Sää: Aurinkoista +20℃, etelätuuli 6 m/s
Aika 02:12
Matka 60,4 km
Kkalorit 1821
Keskinopeus 27,4 km/h
Max. nopeus 47,6 km/h
Kauden alusta 1492 km


Bike route 285096 - powered by Bikemap

torstai 20. elokuuta 2009

Peruslenkkiä

Tänään oli varsin hyvä sää ajaa, tuuli napakasti etelästä mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. Tänään suuntasin ensin kohti Naantalia, jota ennen käännyin pohjoiseen Vantontielle joka vaihtui hetken kuluttua Maskuntieksi ja sen perään Lietsalantieksi. Kustavintielle tullessa käännyin Raision suuntaan Kustavintielle. Raisiosta ajoin Länsikeskukseen ja sieltä kotio.

Sää: Aurinkoista, etelätuuli 4 m/s
Aika 01:23
Matka 38,1 km
Kkalorit 1032
Keskinopeus 27,6 km/h
Max. nopeus 53,2 km/h
Kauden alusta 1431,6 km

maanantai 17. elokuuta 2009

Epäonnistunut tiistailenkki

Tänään olisi ollut Turun alueen pyöräilijöiden tiistaipyöräily mutta en ehtinyt mukaan, sillä jäin pähkäilemään alkaisiko sataa vai väistyisivätkö pilvet itäiseltä taivaalta. Kun sitten pääsin lähtemään liikenteeseen, havaitsin, etten millään ehtisi kohtaamispaikalle Orikedon Shellille. Koska varusteet olivat kuitenkin jo päällä ja pyöräkin alla, niin päätin hyödyntää tämän hetken tekemällä pienen parinkymmenen kilometrin reitin. Puolessa välin matkaa alkoi sataa ja jouduin kaivamaan esiin sadetakin. Eli aivan turhaan tuli katseltua taivaalle. Kastuin kuitenkin. Kotona odotti sitten varsin likaisen pyörän pesu, sen verran märkää hiekkaa lensi matkan varrella. Voimansiirto pitää putsata joku parempi hetki.

Aika 00:48
Matka 21,5 km
Kkalorit 547
Max. nopeus 43.3 km/h
Kauden alusta 1393,4 km

Löysin eilen erittäin mielenkiintoisen ja käyttökelpoisen karttaohjelman reittien tekemiseen. Sen tarjoaa bikemap.net. Se on ymmärtääkseni rakennettu Google Mapsin varaan ja kuka tahansa voi suunnitella reittejä ja jakaa muille. Systeemissä on omat vikansa mutta periaatteessa erittäin käytännöllinen systeemi.

Alla on tänään ajamani reitti, joka on juuri sopiva iltapäiväspurtti.


Bike route 284330 - powered by Bikemap

Matkan alkupää

Koska olen kovin proosallinen ihminen, katson parhaaksi aloittaa heti alusta. Tai oikeastaan, alku nähtiin jo pari vuotta sitten mutta sellaista sattuu. Aloitin silloin nimittäin pyöräilyn tarkoituksessa, jossa määränpäällä ei ole merkitystä, vain matkanteolla on väliä. Innostuin kohottamaan kuntoani pyöräilemällä. Ensin räpiköin kesän ja 1500 km Incera Canyon -halpispyörällä. Se oli raskas ajaa mutta kun ei paremmasta tiennyt niin sillä pärjäsi mainiosti. Samalla oppi korjaamaan pyörän perusongelmia. Incera on edelleen käytössä kauppapyöränä.

Seuraavaksi hankin jo oikean harrastuspyörän, Rossano Cross Fitnessin Shimano Deore-vaihteilla. Minua ei kauheasti kiinnostanut ajella metsissä ja vuoriahan Turun seudulla on harvemmassa. Maanteiden asfaltin kulutus oli lähempänä sydäntäni. Rossano oli mainio vekotin. Koska karsastin maantiepyörien käyriä tankoja, halusin ajaa suoralla tangolla. Rossano palveli minua varsin kiltisti puolitoista vuotta ja kulutti istumalihaksiani 3500 km verran.

Sitten päätin siirtyä seuraavaan vaiheeseen elämässäni ja vaihdoin Rossanon Lapierre R-Liteen Shimanon 105-vaihteilla. Olin jo pitkään kateellisena katsellut vastaantulevia maantiepyöriä ja lopulta päätin hankkia oman. Muita syitä vaihtamiseen olivat alaselän kivut ja käsien puutuminen, jotka johtuivat paljolti Rossanon liian isosta rungosta. Lapierre on pari tuumaa pienempi ja kivut selässä ovat väistyneet. Jouduin kuitenkin nostamaan ohjainkannatinta ylimpään mahdolliseen asentoonsa niskakipujen takia. Tottuminen uuteen matalampaan ajoasentoon voi viedä vielä jonkin aikaa. Olen nyt ajanut pyörälläni Rocinantella vajaa 500 km ja usko yhteisen matkamme pitkään jatkumiseen on suuri.

Tämän blogin tarkoitus on ajopäiväkirjamainen. Pyrin kirjaamaan siihen pyörälenkkieni detaljeja ja toisinaan myös muita pyöräilyyn liittyviä kohdalleni osuneita sattumia. Ajelullani ei ole suurempia tavoitteita kuin valtaisien reisilihasten hankkiminen ja kunnon kehittäminen. Haasteena on enemmänkin rikkoa henkilökohtaisia kilometriennätyksiä kuin matka-aikoja.

Alla on kuva uutuuttaan kiiltävästä Rocinantesta. Tuon jälkeen ohjainkannatinta on nostettu ja pyörään on lisätty matka- ja nopeusmittarin lisäksi myös kampikierrosmittari.