Sää oli aivan mielettömän otollinen pitkälle pyöräajelulle enkä totisesti sallinut päivän mennä hukkaan. En ollut vielä tänä ajokautena ajanut Saloon, joten ajattelin ottaa vahingon takaisin. Tuuli puhalsi lännestä eli matkalla tie 101:stä pitkin sain nauttia myötätuulesta. Ajattelin kuitenkin säästellä voimia enkä ottanut tuulesta kaikkea irti. Takaisin palatessa saisin kyllä nauttia kaikin rinnoin vastatuulesta ja sitä varten piti olla paukkuja vielä jäljellä. Matka sujui kevyesti ja perillä Salossa keskinopeus oli hitusen päälle 30 km/h.
Pidin Salossa pienen energiapatukan mittaisen paussin ja lähdin sitten takaisin. Aika pian sainkin huomata, että voimia oli totisesti kannattanut säästellä. Etenkin Salon ja Paimion välillä on useita pitkiä suoria aukealla paikalla, monissa kohtaa joutuu vielä polkemaan lievää ylämäkeä. Näillä paikoilla meno hyytyi matelemiseksi. Jatkuva vastatuuleen polkeminen hyydytti voimat aika nopsaan ja ryhmän peesiä alkoi haikailla varsin pian. Onneksi Piikkiön kohdalla kulku alkoi sujua vetreämmin ja pääsin kotiin arvioidussa ajassa. Jalat olivat pian aika jumissa, joten pieni iltakävely toimi hyvin jäähdyttelynä.
Pieniä ilonaiheita oli lepotauolla lähellä havaittu tikka.
Aika 4:01
Matka 110,2 km
Kkalorit 2908
Keskinopeus 27,4 km/h
Max. nopeus 57,6 km/h
Kauden alusta 2260 km
Kkalorit 2908
Keskinopeus 27,4 km/h
Max. nopeus 57,6 km/h
Kauden alusta 2260 km
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti