keskiviikko 4. elokuuta 2010

Pyöräilyloma 14.07.: Puijon valloitusta

Eilisen lepäilyn jälkeen ajattelin "naatiskella" oikein kunnolla eli tehdä sitä, mitä ei Turussa voi — nimittäin mäkitreeniä. Kuopion seutu tarjoaa paljon kumpuilevia mäkiä ja tietenkin Puijon, jonka jyrkkä nousu on mitä oivallisin maasto kokeilla, miten keuhkot riittävät.
Heti alkuun taas unohdin käynnistää Garminin, joten alkumatkasta uupuu 1,4 km. Tein lämmittelylenkin Päivärannan ja Julkulan ympäri Puijonlaaksoon, minkä jälkeen arvelin lihasten olevan siinä kunnossa, että nousua uskaltaisi kokeilla. Olisi varmaan ollut syytä tehdä pidempi lenkki, sillä nousu todella raateli. Sydän hakaten pääsin lopulta ylös ja uskaltamatta pysähtyä lähdin heti alas. Kovin täyttä vauhtia ei jyrkkää tietä uskaltanut päästellä. Alhaalla tein pienen hengähdyslenkin ja sitten itseäni hulluksi soimaten lähdin taas nousuun. Yllätyksekseni syke pysyi alhaisempana ja nousukin sujui kevyemmin. Tämä on kuitenkin aika vahvasti sanottu, sillä nousu tuntui tälläkin kertaa rankalta. Alas laskeuduttuani en enää uskaltanut kokeilla kolmatta kertaa vaan ajoin lyhyen jäähdyttelyn jälkeen kotiin.
Kateeksi vain käy kaikki kuopiolaiset, joilla on ilo päästä testaamaan jalkojaan Puijolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti