Tässä oli siis koko pyöräilylomani. Jälkikäteen on kiva laskea, ynnäten mukaan myös ne "kadonneet" kilometrit, kuinka paljon sitä tulikaan ajettua. Lopullinen lukema on kutakuinkin 544 km. Se on 44 km enemmän kuin olin arvellut ajavani. Pakko myöntää, että olen erittäin tyytyväinen ajankäyttööni. Sain selville paljon omasta kestävyydestäni ja mihin kykenen. Se on ainakin selvää, etten enää lähde pitkälle lenkille niin polttavan kuumassa säässä kuin mitä Joensuun matkalla tein. Se ei ollut missään määrin miellyttävää. Loppujen lopuksi koko harrastuksessa on kuitenkin kyse ajamisen nautinnosta ja siitä, että reippaan lenkin jälkeen on hyvä olo. Samoin myös havaitsin, etten ole siinä kunnossa, että kropalleni tällainen viikon runsas ajaminen olisi mitenkään helppoa. Peruskuntoa on siis jaksettava nostaa.
torstai 5. elokuuta 2010
Pyöräilyloma 18.7.: Vehmersalmi
Viimeinen pyöräilylomapäivä päättyi sitten kierrokseen Puutossalmen lossin kautta Vehmersalmen ohitse Vaajasalon sairaalalle, mistä sitten sain kyydin kotiin. Olisin voinut tehdä reissun pohjoista kautta, jolloin se olisi ollut paljon lyhyempi, mutta mitä iloa sellaisesta olisi ollut? Edellisten päivien kova treeni kuitenkin alkoi tuntumaan kropassa. Alkupuolisko oli vielä vastatuuleen. Rasitusta vielä lisäsi se, että jouduin polkemaan oikeasti lujaa viimeiset kilometrit ennen lossia, jotten jäisi vartiksi odottelemaan sen paluuta. Ehdinkin juuri kun se saapui laituriin. Toinen rankka pätkä oli lopussa, kun Garmin alkoi ilmoittelemaan virran vähyydestä, ja jouduin taas runttaamaan oikein voimalla ehtiäkseni ennen virran katkeamista. Kirosin kyllä itseäni siitä, etten ollut ladannut sitä aikaisemmin. Garminia on kyllä kiittäminen siitä, että paristo kestää pitkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti