Reittini kulki ensin Kaarinaan, mistä suuntasin Saariston rengastietä kohti Paraista mutta käännyinkin ennen sitä ajamaan saaren itäpuolta. Reitti oli mukava ja pyöräilytiet jatkuivat pitkälle. Lopulta päädyin Aton lossille. Ylittäessäni salmea havaitsin suureksi ilokseni, että pääskyset olivat tehneet pesiään lossin kuljettajankopin alapuolelle. Moisen yhteiselon todistaminen oli erittäin mukava kokemus. Atto oli kaunis saari ja päätepisteeni siellä oli jonkinlaisen kartanon maisemissa. Huonolla kännykkäkamerallani otettu kuva pääskysen pesistä:
Atosta palattuani ajoin kohti Rengastietä mutta yhdistävä tie oli melkoista perunapeltoa ja olin erittäin iloinen kun selvisin siitä renkaita rikkomatta. Lähdin sitten rengastietä kohti Paraista ja Kaarinaa ja Kaarinasta puolestaan suuntasin Auranlaaksoon, mistä lähdin Ohikulkutietä pitkin ajamaan kohti Raisiota. Minun oli tarkoitus kääntyä Raisiosta sitten kotia kohden mutta kun mittarissa meni satanen rikki, oli olo vielä freesi ja mieleni teki kokeilla ajaa 130 km. Niinpä suuntasin kohti Naantalia ja käännyin vakioreitilleni kohti Maskua. Tein tämän reittivalinnan siksi, että saisin taas myötätuulta antamaan vauhtia. Tässä vaiheessa en enää olisi halunnut polkea kovassa vastatuulessa.
Maskun paikkeilla minulla oli vielä energiaa mutta aloin olla huolissani veden riittävyydestä. Olin varautunut matkaan kahdella 0.75 L pullolla täynnä urheilujuomaa mutta Raisioon palattuani jäljellä oli vain kaksi desiä. En voinut pysähtyä mihinkään markettiinkaan ostamaan juomaa, koska minulla ei ollut minkäänlaista lukkoa mukani. Kuitenkin mittari näytti minun ajaneen 132 km ja ahneus kilometrejä kohtaa kasvoi. Voimia minulla olisi 150 km rikkomiseen mutta vesi muodosti ongelman. Päätin kuitenkin lähteä ajamaan takaisin itään Ohikulkutietä pitkin. Orikedon Shelliltä uskoin löytyvän ratkaisun. Matkalla sinne olisi useampikin kohta, mistä kääntyä kotia kohden, mikäli voimat alkaisivat loppua, joten en ollut suuresti huolissani. Shellille päästyäni parkkeerasin pyöräni niin, että näin sen ikkunasta ja ostin pullollisen Vichy Novelle Citronellea (jonka etiketti minua niin kovasti miellytti). Puoli litraa vettä meni hetkessä alas ja olo oli selvästi parempi. En halunnut enää riskeerata vaikka desi vettä olikin vielä jäljellä. Sitten poljin takaisin Auranlaaksoon ja sieltä Turun keskustan kautta kotiin.
Oli ilo havaita, ettei missään lihaksessa tai muussa tuntunut erityisen runsasta väsymystä ja voimat riittivät kotiin asti. Tähän vaikutti varmasti se, että söin matkalla kolme energiapatukkaa ja pari geeliä. Ainoa ikävämpi juttu oli se, että silmät alkoivat loppumatkasta olla todella väsyneet. Tuuli ja kirkas valo luultavasti rasittavat silmiä aurinkolaseista huolimatta niin, että niitä oli välistä vaikea pitää auki. Joka tapauksessa tämä reissu rikkoi tähänastiset ennätykset ja toi varmuutta siihen, että kesän pidemmät lenkitkin on mahdollista toteuttaa. Pitkissä pyörälenkeissä on minulle tämän harrastuksen suola.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti