keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Kakskerta

Eilen polkaistu Kakskerran ympäriajo ei poikennut juuri mitenkään edellisistä. Tuuli edelleen etelästä. Kun vertaan aikaisempiin Kakskerran kierroksiin, meni hivenen hitaammin. Pakko myöntää, että ilmeisesti Myllyn pyöräily tuntui sen verran kropassa, että aivan kauheisiin nopeuksiin en päässyt. Havaitsee kyllä sen, että tukilihaksia pitäisi treenata paljon enemmän. Polkiessa tuntee, kuinka syvät selkälihakset eivät ole parhaimmillaan. Tänään olisi ollut lämmin ja kaunis päivä pyöräillä mutta oli jo päättänyt, että salille on mentävä tukilihaksia vahvistamaan, joten sai nyt jäädä pyöräilemättä (sitä paitsi kaikki vaatteet olivat pesun jäljiltä kuivumassa).

2 kommenttia:

  1. Moi,

    Tarvitset kaks pyöräilyvaatekertaa, että pääset Kakskertaan kaks kertaa peräkkäin.

    Terv. Jukka

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä vaatekertoja alkaa kohta tarvitsemaankin!

    VastaaPoista